Hei, ja tervetuloa seuraamaan uutta LC'täni, Wheelereitäni. Tämä on ensimmäinen LC'ni jota julkaisen nettiin, joten jos "en osaa jotain" niin armahtakaa. Pisteitä en laske, mutta sääntöjä noudatan mahdollisimman tunnollisesti, eli koodit ovat kaukana tästä pelistä. Kielenkäyttöni ei välttämättä aina ole kauneinta (esim. jossain saattaa olla paska, perse yms, mutta ihan kirosanoja en käytä, ellei hittoa tai vastaavaa lasketa kirosanaksi).

 

Kevin Wheeler, 21-vuotias mies Pohjois-Amerikasta. Hän muutti Moonlight Towniin uteliaisuudesta - hän oli kuullut monien ystäviensä kehuvan paikkaa rauhalliseksi ja mukavaksi seuduksi. Kevin hylättiin lastenkodin portaille ollessaan vain parin kuukauden ikäinen ja teki päätöksen aloittaa oman, uuden sukunsa, Wheelerit.

Ikävä kyllä alku ei usein ole ruusuinen. Ainoa tontti joka oli myynnissä koko Moonlight Townissa, oli aivan käsittämättömän suuri, mutta jolla nökötti minimaalinen punainen koppero. Se sisälsi yhdessä keittiön, makuuhuoneen ja olohuoneen, vaikka mitään kovin olohuonemaisia piirteitä siinä ei ollutkaan. Ja Kevinin harmiksi 1000 simeleonilla rakennusmiehet eivät suostuneet rakentamaan siihen enempää.

Mutta suurimman järkytyksen Kev kohtasi vasta kiertäessään koko talon ulkoapäin - vessa oli kahden puolikkaan seinäpalasen välissä, ja lohdutukseksi maahan oli painettu kymmenen simeleonin edestä valekaakeleita. Kyllähän tuo seinäsysteemi periaatteessa toimisi - ellei naapurusto sattuisi olemaan täynnä perverssejä jotka mielellään tuijottelevat toisen paljasta takapuolta.

Kevin koki paikan taistelutantereeksi, jossa selviytyminen ikävästä tarkoittaisi samaa kuin selviytyä kahdesta luodista. Niinpä kaikessa kurjassa yksinäisyydessään Kev päätti purkaa ajatuksensa maalaustelineeseen. Se olikin ainoa vehje koko talossa johon kului helposti aikaa.

Ja samassa katua pitkin saapui tämä hieman kummallinen teinipoika ja Kevin tiesi että ainakin toistaiseksi yksinäisyydelle voisi heittää hyvästit. Eikä siinä vielä kaikki. Poika oli itse postinkantaja joka ei siis tarkoittanut vain seuraa vaan myös lehteä jossa olisi avoimia työpaikkoja. Ja avoimet työpaikat tarkoittivat uraa, eli rahaa, joka rahanahneelle Kevinille kelpasi paremmin kuin hyvin!

Mitä turhia tervehtiä kun asiansa sai läpi rahallakin. "Kuules, tiedätkö mistä täältä löytyisi kuumimmat likat? Jos tiedät, nämä simeleonit löytyvät pian taskustasi..." Kevin tiesi kuinka hoidella ihmiset rahalla. Hän oli kuin mafioso mafiassa jossa oli vain hän itse, mutta joka osasi hoitaa asiansa yhtä hyvin kuin mikä tahansa muu mafia. Postinkantaja tarttui oitis syöttiin ja vei salamannopeasti setelinipun itselleen.

Hymyillen hän työnsi setelit takataskuunsa. "Sinuna minä tsekkaisin ainakin ensiksi Bartender lotin - siellä on niin paljon porukkaa, että varmasti löydät sinun makuusikin oman." Kevin painoi visusti mieleen paikan ja seurasi vielä katseellaan, kuinka poika jätti lehden nurmikolle ja jatkoi sitten vihellellen matkaansa.

Postinkantajan kadotessa näköpiiristä, Kevin kumartui uteliaana maassa olevaan sanomalehteen. Hän jätti turhat selailut myöhemmälle ja etsi heti käsiinsä avoimet työpaikat -osion. Värikkäästi siellä oli eri työpaikkoja niin leipurin urasta haaveileille kuin kampaajillekkin, mutta palkkansa puolesta eniten Kevin katseen liimasi armeijassa vapaana oleva paikka alokkaana. Olihan hän oman pakkoarmeijansa käynyt 18-vuotiaana, mutta ei se häntä estänyt uudestaan sinne menemästä. Ja vaikka hän vihasi pompottelua, armeija ei tuntunut siltikään yhtään niin pahalta.

Kevin päätti käydä tuumasta toimeen ja soitti taksikeskukseen. "Hei, haluaisin taksin osoitteeseen Lonelies lane 6, kiitos", hän pyysi ja kuuli taksin saapuvan parin minuutin sisällä. Tyytyväisenä hän kiitti taksikeskuksen työntekijää uudelleen ja laittoi luurin kiinni.

Puhelun lopetettuaan Kevin kiiruhti talon ulkopuolella sijaitsevaan "vaatehuoneeseensa". Hän pörrötti hiuksiaan lempeästi - eihän sitä koskaan tietäisi milloin elämän valittu tulisi eteen. Ja ilmeisesti tämä Bartender lot oli niin suosittu paikka, että väkisinhänhän sieltä jonkinlaisen neitokaisen löytäisi.

Hieman ennen taksin kurvatessa pihaan, tämä nainen, Titta Turhama, tuli kehaisemaan Kevinin ulkonäköä. "Oletpas sinä harvinaisen komea nuorukainen! Tulee ihan mieleen Aadolffini", Titta herkisteli ja Kev oli oikein otettu. "Ihanko tosi? No et sinäkään ikäiseksesi ruma ole." Niin, Kevinillä oli vähän oma tyylinsä kehua.

Sitten taksi saapuikin jo. Kevin astui kyytiin ja veti perässään taksin oven kiinni. "Bartender lottiin, kiitos." Naiskuski katsoi häntä oudosti sekunnin murto-osan verran, mutta enempiä puheitta kaasutti pois pihasta. Keviniä hermostutti naisen reaktio, vaikka ei tajunnutkaan, miksi hän oli niin reagoinut.

Pian sekin selvisi. Bartender lot oli pienehkö tontti joka oli kokonaan täynnä baaritiskejä ja niiden takana työskenteleviä baarimikkoja. Ja mikä pahinta - paikassa ei ollut yhtä ainutta naista. Ei edes yhtä jättinenäistä tai turbohuulista yksilöä, vain miehiä. Tämän takia taksikuski oli siis katsonut Keviniä oudosti. Hän oli varmaan luullut Keviä, krhm, homoksi. Eikä ihme. Kevin päätti oitis, että siltä postinkantajalta hän ei enää kysyisi neuvoa edes ruokakauppaan.

Luonnollisesti Kevin tutki koko baarimikkotarjoilun läpi löytääkseen naisia ja vaikka heitä ei löytynytkään, Kevin löysi sen sijaan yllättävän komeita miehiä. Vaivaantuneesti hän pyysi näiltä kavereilta puhelinnumeroa, ja vaikka miehet katsoivat häntä aluksi ihan yhtä oudosti kuin taksikuskikin, suostuivat vihdoin antamaan ne. Kev tuumi voivansa kerätä kaikkien komeiden miesten puhelinnumerot ja kun perijäksi valittaisiin tyttö, voisi hän pitää pienet "naimakaupat" ja kutsua kaikki komeat miehet "näytille". Olisihan se aika törkeää, mutta mitä Kevin siitä välittäisi? Omapahan oli elämänsä.

Kahden miehen puhelinnumerot rikkaampana Kev soitti takaisin taksikeskukseen ja päätti kokeilla ihan erilaista taktiikkaa. Tällä kertaa hän ei yrittäisi löytää naista miestäytteisestä Moonlight Townista, vaan menisi aivan eri kaupunkiin, Stadiin. Ja miksei olisi mennyt kun Moonlight Townin kaupunginjohtaja oli päättänyt verottaa taksimaksun vain kaikista yli kahdenkymmenen kilometrin taksimaksuista? Kummallista siinä oli vain se, etteivät taksikuskit olleet nousseet kertaakaan kapinaan heidän palkkojensa putoamisesta. Joko he pelkäsivät kaupunginjohtajaa, tai sitten tämä tosiaan oli rauhaarakastavaa seutua. Vaikka tällaiset maalaistollot eivät lähes koskaan tarvinneet taksia, kun heillä oli omasta takaa vaikka kuinka monta lavallista kärryä.

Kevinistä tuntui kuin hänen yllään olisi ollut kirous. Seuraavassa paikassakin oli äärettömän komea adonis, mutta miehenä Kev ei tehnyt hänellä yhtikäs mitään. Oliko Stadikin vain kokonaan täynnä miehiä?

Ei sentään. Tämä todella hauska (- ja povekas, ainakin Kevinin silmään -) nainen nimeltään Tea Marjamaa osoittautui todella mukavaksi ja sympaattiseksi persoonaksi. He vaihtoivat puhelinnumeroita ja tuumivat tapaavansa joku toinenkin päivä. Kavereina tosin. Kevin ei olisi halunnut edes ajatella tuota naista sylissään.

Lisäksi hän onnistui myös loukkaamaan Teaa. Kun nainen alkoi höpisemään uusista korkokengistään mitä ihmeellisimpiä juttuja ("niistä molemmista lähti heti korko ja sitten liimasin ne takaisin ja..."), ei Kev voinut estää haukotuksen tulevan suustaan. Ehkä sille kaveruusideallekkin saisi heittää pian hyvästit. Ainakin heti haukotuksen jälkeen Kevin sai kuulla kunniansa siitä, miten loukkaava oli ja kuinka naisten seurassa pitäisi käyttäytyä. Ja lähes heti sen jälkeen Tea marssi pois suuttuneena.

Parin tunnin aikana Tean lisäksi ei muita edes hiukan kauniita naisia tullut vastaan, joten nälkäisenä hän grillasi pari hotdogia ennen kuin lähtisi. Tämänkään aikana Kev ei löytänyt ainuttakaan naista, joka olisi läpäissyt hänen hyvin huolitellut kriteerinsä, joten hän tiesi että oli aika lähteä.

Hän tilasi vasta pimetessä taksin ja istui sen kyytiin väsyneenä. Hän olikin päättänyt jäädä vielä pariksi tunniksi, oli jorannut tanssilattialla muidenkin edestä ja juonut pari väkevää coktailia. Eipähän jäänyt Kevinin sanoja lainaten paskan maku suuhun, vaikka krapulalta hän ei tulisi välttymään.

Seuraavana päivänä Kevin heräsi ovikellon rimputukseen. Kiroten sekä ovikellonsa että päänsä jomotuksen hän työnsi peiton sivuun ja alusvaatteisillaan meni katsomaan kuka oven takana oli. Ei hänellä ollut edes mahdollisuutta vaihtaa vaatteitaan, kun vaatekaappi sijaitsi ulkona. Ei siinä siis mikään muu auttanut kuin lähteä tervehtimään tätä kummallisen näköistä naista.

Nainen kertoi järjestävänsä sokkotreffejä, joiden avulla moni oli löytänyt sydämensä valitun. Tämä passasi Keville, joka oli vieläkin täysin neuvoton naisten kanssa. Nyt ainakin hän saisi edes naisen. Pikemmittä puheitta Kevin kaivoi lompakostaan tuhannen euron säästöistään kolmesataisen ja laittoi sen naisen käteen. Ennustajanainen katsoi paheksuvasti saamaansa rahasummaansa ja mutisi itsekseen jotain kostamisesta. Sinisilmäisenä Kevin ei älynnyt naisen mutinaa.

Ja se koitui kohtaloksi. Keviniä kuvotti tapansa olla ihmeellinen mummomagneetti, ensin Titta Turhama ja nyt tämä. Eihän tuon kanssa voisi edes saada lapsia! Naisen vaihdevuodet olivat tulleet jo varmaan ikuisuus sitten. "Joo ei kiitos", Kevin ilmoitti välittömästi. "Hyvä on, maksan enemmän, mutta heitä tuo mummo pois!" Kiero hymy kohoten huulilleen ennustajaeukko hätisti pahoittelevasti mummelin tiehensä, perustellen väärää asiakasta. Mummo mulkaisi Keviniä ja eukkoa paheksuvasti ja lähti valittamatta tiehensä.

Seuraavaksi hän antoi eukolle neljäsataa, mutta summa ei tuntunut vieläkään miellyttävän silmää. Kauhuissaan Kev odotti jälleen uutta mummoa, mutta mitä! Mummopiirteistä ei ollut tietoakaan tämän naisen kasvoilla, vaikka vaatevalinta ei osoittautunutkaan parhaaksi mahdolliseksi treffeille. Miten ironista, eukko oli onnistunut kaappaamaan tämän naisen kesken varkauspuuhiensa. Ja vaikka Kevin tiesi naisen olevan varas, se ei häntä itseään hetkauttanut. Tulisipahan ainakin lisää mafiamaisia piirteitä tähänkin perheeseen. Nainen osoittautui kuitenkin pitämään täysin erilaisista asioista kuin Kevin, joten harmissaan hän joutui toteamaan että hän ei tainnut olla mikään hurmuri.

anteeksi timantti. :<

Sinä samaisena päivänä koitti myös Kevinin ensimmäinen työpäivä. Hän sai myös huomata, että armeija ei tainnutkaan olla enää hänen hommansa. Heidän ruokansa oli vähennetty vain näkkileipään ja maitoon, joten Kev oli välittömästi ilmoittanut, että ei enää jaksaisi tällaista menoa. Kenkkuilustahan ei komentaja pitänyt, vaan Kevin sai lähtöpassit ja kengänkuvion persuksilleen. Tervemenoa vaan. Potkujen ansiosta sekosi lähes totaalisesti. Kev vajosi maahan masentuneena.

Ei siinä muu auttanut kuin kutsua terapeutti paikalle. Ammattiavun avulla Kevin sai jälleen elämänhalua, ja päätti hankkia uuden työn ja ennen kaikkea löytää se sydämen valittu.

Viimeisillä 300 simeleonilla Kevin hankki itselleen television ja hänelle itselleen jäi vain vajaa 91 simeleonia. Ostoksesta hän kuitenkin sai taas hymyn huulilleen ja itseluottamusta. Naisen hän löytäisi vaikka siihen menisi koko päivä.

 

Siinä oli osa yksi. Vielä ei nainen päässyt kuvioihin, mutta sen verran voin luvata, että ensi jaksossa hänkin pääsee mukaan. ; > Kommentoikaa ihmeessä ja seuraava osa tulee nopeammin. Anteeksi että tahti on näin hidasta, mulla alut yleensä lähtevät aika huonosti käyntiin, mutta jatkossa tahti alkaa olemaan nopeampaa. : > Mutta nyt, comments please.